Tänään bongasin meidän kuraiselta pihalta ensimmäisen lehtiään maan läpi puskeneen krookuksen tai jonkun muun kevätkukan. Edellissyksynä istuttelin sipuleita sinne tänne ja nyt on taas kiva katsella mitkä niistä tänävuonna vielä kukkivat. Koirat ovat kyllä parhaansa mukaan yrittäneet tuhota mun hortonomisia aikaansaannoksia. Varsinkin Tinon koivennosto on todennäköisesti jättänyt lähtemättömiä jälkiä... Mutta ensisijaisesti omakotitalo hommattiinkin koiria ajatellen niin en ole edes alkanut haaveilla kauneimman puutarhan voittajan tittelistä. Raati kun ei välttämättä osaa arvostaa erinäisiä kuoppia, istutusten ympärillä kulkevaa juoksu-uraa, puskien alle jemmattuja haisevia luita ja kusenpolttamia puunrunkoja :).

Ilona on varsinkin saanut muutamana päivänä aikamoisia keväthepuleja. Sellanen pitkälle ruoholle jätetty pehmeä heinäpelto on ihan ykköspaikka seota. Neiti vetää tuhatta ja sataa ympäri ja Tino yrittää vikisten pysyä kannoilla. On niiden iloa kiva katsella. Eilen sain kyllä pestä Tinon melkein kokonaan kun poika päätti kurapellolla käydä vähän variksia hätyyttämässä.

Pitää vielä kehua hiukan Tinoa. Ollaan tehty iltalenkkejä nyt melko paljon erikseen, jotta pystyy paremmin samalla treenailemaan ohituksia ym. Eilen pimeällä metsäisellä tiellä tuli vastaan eräs mies kahden koiran kanssa. Nämä koirat, vaikka ilmeisen kilttejä ovatkin, ovat kerran lenkillä juosseet vapaana meitä kohti ja usein "vaanivat" pururadalla metsänreunassa heidän tontin rajalla ja Tino on niitä useamman kerran pelästynyt. No nyt me mentiin ohi yhdellä pienenpienellä murahduksella. Muutamia muitakin vaikeampia tilanteita on selvitetty upeasti, taitaa meillä suurin murrosiän rähinävaihe olla pikkuhiljaa menossa ohi (koputtaa puuta).