Viime viikolla oltiin ekaa kertaa Tinon kanssa vesiterapiassa eikä mennyt kovinkaan hyvin. Käytiin ensin tsekkaamassa liikkeitä ulkona ja Tino lähinnä kiskoi remmissä tuhansien uusien hajujen perään. Siinäpä sitten selittelin ettei se oikeesti kotona tällanen ole... Sisällä sitten puolestaan jätkä oli ihan kauhusta kankeana kun pistettiin akvaarioon jonne kaikenlisäksi alkoi kovalla pumppujen metelillä tulla vettä. Ahneuden ilmentymälle ei kelvanneet tuossa vaiheessa edes nakit joten voitte siitä vetää johtopäätöksiä... Liukuhihna kun laitettiin pyörimään niin oli koiran tietty pakko liikkua, mutta enpä tiedä hyödystä kun koira oli niin jäykkä ja selkä kyyryssä. Aavistuksen ehkä ajan edetessä rentoutui kun nakitkin alkoi maistua. Kävelyaika tällä ekalla kerralla oli muistaakseni 7 minuuttia, mutta altaassa meni tietty kauemmin kun vedet laskettiin ja poistettiin. Altaasta päästyä Tino sai ihan hirveän märänkoiranhepulin, jeeeeee mä selvisin siitäääää!! Oli oikeasti jo ihan kunnolla pidättelemistä koirassa kun riehuminen kuitenkin edelleen on pannassa. Vesikävelyn jälkeen olisi ohjelmassa ollut hieronta, mutta koira ei niin sitten millään kyennyt rauhoittumaan, joten jätettiin se lopulta väliin. Altaassa tullaan käymään nyt kerran viikossa ja huomenna on seuraava yritys, toivottavasti paremmalla tuloksella... Jos hieronta ei edelleenkään onnistu niin pitää varmaan varata aika Susannalta jonka käsissä Tinolla puolestaan ei ole ongelmia rentoutua. Vesiterapia on samoissa tiloissa eläinlääkärin kanssa, joten sekään ei varmasti auta asiaa rauhoittumisen suhteen vaikka allas onkin "takahuoneessa".

Tällä hetkellä lenkit on kaks kertaa päivässä 20-25 min ja lisäksi on otettu ylämäkiharjoitteet. Ulkona jalka jää ylös mielestäni lähinnä tottumuksesta, mutta aina vaan harvemmin. Ontuminenkaan ei ole enää niin pahaa vaan laskee jalalle jo inauksen enemmän painoa. Sisällä kävely sujuu aina neljällä jalalla, mutta kun pitää päästä nopeammin (eli siis melko usein) on edelleen vain kolme kinttua käytössä. Tällöin yritän karjaisemalla aina katkaista tilanteen mahdollisimman nopeasti ja muistuttaa neljännestä jalasta kun tuntuu enemmän tämäkin olevan "opittua". Ensi viikolla mennään leikanneen kirurgin jälkitarkastukseen, vähän jännittää...