Miten helposti sitä ihminen ja koira tottuukaan arkirutiineihin. Ville on muutaman päivän työreissulla ja sen lisäksi että koirat joutuvat olemaan normaalia pidempiä päiviä keskenään niin molemmat tuntuvat iltaisin odottavan  laumanjäsenen paluuta. Jokainen ulkoa kuuluva ääni saa koirat vielä normaaliakin tarkemmiksi ja varsinkin autonoven ääni saa koirat juoksemaan ulko-ovelle odottamaan ja lenkin jälkeen pitää kiertää koko kämppä jos isi olisi sillä aikaa palannut. Meidän lenkkeilyajat poikkeaa valtaväestöstä kun teen töissä paljon iltoja jolloin lenkit tehdään yleensä aamuyhdeksän-kymmenen ja iltayhdeksän aikoihin. Tänään tulin normaalia aiemmin töistä ja lenkille lähdettiin klo 18.30. Hitto että koko kaupunki oli päättänyt siihen aikaan lähteä sauvoinensa patikoimaan, pasmathan siinä sekoo kun en minä sellaiseen ole tottunut vaan yleensä iltalenkin saa tehdä lähes autioilla kaduilla. Toisen poissaollessa ärsyttää myös se että tietää kämpän olevan täsmälleen siinä kunnossa kuin lähtiessä. Normaalisti on olemassa edes optio siihen että puhtaat pyykit on laitettu kaappiin, tiskikone on päällä ja oikein hyvällä tuurilla koiratkin on käytetty iltalenkillä tai kaupasta tuliaisina on siideri (tai vaikka mitään ei ole tehty niin onpahan ainakin joku jolle kiukutella siitä kun mitään ei ole tehty). Ja vaikka kuinka olisi koko iso sänky leveiltävänä niin hyöty siitä on kovin vähäistä kun molemmat koirat tulevat tietty silloin ainoastaan mun kylkiin kiinni (juu onhan se kiva nukkumaan mennessä kun kerät käpertyy viereen lämmittämään, mutta kun aamuyön tunteina brasseista tuntuu kasvavan kaksimetrisiä alieneita joiden lonkerot ulottuvat joka paikkaan)...

Mut asiasta toiseen, Tinon kanssa ollaan harjoiteltu kiitettävästi toko-liikkeitä viime aikoina. Meidän seuraaminen on varsinkin parantunut viime syksystä huomattavasti, kiitos Hilskan Kaisalle joka rautalangasta vääntäen opetti mulle mm. oikean kädenpaikan. Mulla katos toi oma motoriikka on välillä vähän hakusessa... Myös liikkeestä maahanmeno sujuu yllättävän hyvin, tosin matolle on hyvä laota, markä nurmikenttä saattaa olla eri asia... Mutta kyllä se ainakin hallin hiekkapohjallekin sujui, joten toiveita on. Nyt pitäisi vaan lähteä enemmän treenaamaan juttuja myös häiriötekijöiden kanssa. Vaikka kovin kylmää ei olekaan niin ulkona liikkeitä Tinon kanssa ei paria minuuttia kauemmin pysty tahkoomaan kun toinen alkaa palella. Joten varokaan vaan hansa-korttelissa liikkujat, me tullaan sinne (jahka mamma saa sen verran itsestään irti). Onneksi kevät kuitenkin jo kolkuttaa ovella ja innolla odotan kun maaliskuun lopulla meillä alkaa Kaisan kilpailutottiksen kurssi. Tavoitteet ainakin ovat korkealla, varsinkin kun agiliito on nyt toistaiseksi tauolla jumituksen vuoksi, toki sitäkin palaamme ainakin kokeilemaan jahka kesä tulee. Ja se kesä todellakin tulee, tänäänkin oli vielä viiden jälkeen valoisaa, jeee!