On aivan ihanaa kun lenkit koirien kanssa alkavat jo taas muistuttaa lenkkejä. Teen siis paljon iltavuoroja ja tapana on ollut tehdä aamupäivällä kaikessa rauhassa pitkä lenkki sessejen kanssa. Nämä lenkit ovat yleensä käynnistäneet päivän kivasti ja luonnollisesti on myös mukavampi jättää koirat tyytyväisinä töihin lähtiessä. Aamupäivällä ei metsissä ole pahemmin ruuhkaakaan vaan saa olla ihan rauhassa. Nyt ollaan siis pikkuhiljaa palaamassa tähän tapaan kun Tinon jalka alkaa olla niin hyvässä kuosissa. Toki vieläkään ei puolentoistatunnin lenkkejä tehdä ja edelleen Tino kulkee vain remmissä, mutta koko koira tuntuu kaikin puolin tyytyväisemmältä. Hiukan on ollut alkukankeutta taas pitkän ajan jälkeen kulkea molempien kanssa samalla lenkillä, mutta niin kauan kun yksi tietty piski, joku vissiin saksanseisoja, jota jostain syystä Ilona ei voi sietää, ei tule yllättäin vastaan niin muuten menee kaksi koiraa lähes siinä missä yksikin. No tietty toi piski just tänään tuli vastaan polulla mutkan takaa, mutta hengissä siitäkin selvittiin vaikka Ilona huusi hampaat irvessä ja Tino ihmetteli vieressä et mitä toi sisko sekoo. Se on vaan jännä juttu miten joku tietty koira, minkä kanssa ei ikinä sen kummempia konflikteja edes ole ollut, voi vaan olla jotain niin ylitsepääsemätöntä Ilonalle... No onneks ihan kaikkien muidenkaan koirat ei aina oo täydellisiä, meilläpäin liikkuu sellanen pieni lamppuharja joka huutaa suoraahuutoa jatkuvasti koiran edes nähdessään. Yks ilta se pääsi tempomaan ittensä remmistä ja juoksi tien yli mua ja Ilua kohden. No siinä vaiheessa Ilona vaan siirty suht nätisti murisemaan mun jalkojen taakse vähän sen olosena et viittitkö mamma potkasta sen menemään... Oi kumpa voisi edes pienen hetken puhua koiraa, koska mä ainakin ihan rehellisesti myönnän etten aina omiani osaa riittävästi "lukea" :).