Reilu kaksi viikkoa lomaa takana ja melkein samanmoinen ihanuus vielä edessä. Koneella ei paljon ole viitsinyt surffata, eka viikko meni tehdessä kotihommia joita arkena ei jaksa tehdä, puutarhan laittoa, sokkelin maalausta ym. pientä fiksailua ja siivousta. Sekä Brassi-lehden tekoa. Tulin näet luvanneeksi itseni taas lehden toimittajaksi ja mukavaa puuhaahan se on ja kun on Hande toimittajakaverina niin kyllähän me näppärät tytöt tehtiin viikossa ekakin lehti painokuntoon. Käytiin me myös Tinon kanssa hierojalla Ruskolla Susanna Fränti-Luodon luona ja tietty agitreeneissä. Tinon etulavat oli jonkinverran jumissa ja ne hierottiin auki ja sain hyviä venyttely- ja harjoitteluohjeita. Vaikka ei suurempia jumeja tms. olisikaan niin tullaan kyllä edelleen jatkamaan parin kuukauden välein hierontaa, ei siitä haittaa ainakaan ole. Agitreeneissa meno vaan paranee kerta kerran jälkeen ja voihan hieronnalla toki olla oma osansa siinäkin.

Viime viikko vietettiin Pielppan paratiisisaarella löhöillen, saunoen, uiden, syöden ja juoden. Koirat nautti vapaudesta ja omakin hermo lepäsi kun ei tarvinnut huolehtia ainakaan koirien naapuriin suuntautuvista retkistä. Kuvia voi käydä tsekkaamassa tästä osoitteesta . Tuonne saarella palataan varmasti, syyskuussa olisi kuulma viikonloppuja vapaana eli voipi olla että jo silloin tehdään taas pako sivilisaatiosta :).

1732964.jpg