Eilen alkoi taas tauon jälkeen agility-treenit. Pientä kankeutta edelleen havaittavissa, mutta ei täyttä jumitusta eli toivotaan sen kipinän sieltä vielä syttyvän. Suurimpana syynä tähän koko "agility-draamaamme" taidan olla minä ihan itse, vaadin Tinolta liian äkkiä liian paljon kun olisi pitänyt malttaa ottaa hitaammin ja huomata pieninkin epävarmuus samantien ja saada siihen asiantuntevat ohjeet. Johannalta saan nyt hyviä neuvoja jotka eivät ole edes tulleet mieleeni. Tino on todella ohjaajaherkkä ja minun pitää olla äärettömän tarkka ohjaukseni suhteen. Tämän lisäksi Johanna myös huomasi Tinon reagoivan paljon äänensävyyni. Kun itse luulen ääneni olevan reipas ja kannustava niin kun se nousee liian korkeaksi Tino alkaakin hidastella ja "rauhoitella" minua. Eipä olisi tällainen tullut mieleenikään! Meidän ryhmässä oli aika sekalaista sakkia ja oli kivaa kun kukaan ei treenannut verenmaku suussa vaan suurin osa oli vaan pitämässä hauskaa. Tekee hyvää meille, Tsaun ryhmässä taisin ottaa liian kovat paineet menestyksestä ja tässä sitä ollaan. Ehkä sitten joskus sen kolmannen koiran kanssa osaa jo tehdä oikein ;).

Ostettiin Tinolle myös Back on Track -takki ja toivotaan sen auttavan lihasten kanssa ja omalta osaltaan parantavan myös treeneissä koiran liikkuvuutta. Illalla aloitettiin takin kanssa kahden tunnin kokeilulla ja oli ihana huomata miten Tino rentoutui. Se ei koko aikana juuri edes vaihtanut asentoa huolimatta siitä että meikäläinen vieressä eläytyi lätkämatsiin :). Ilonalle kokeilin hetkeksi myös takkia ja se sai vaan paskahalvauksen ja istua nökötti paikallaan. Ehkä sillä ei sitten ole tarvetta moiselle vaan ne joilla kipuja on huomaavat heti vaikutuksen. Kiitos Kaisalle ja Upille kun on teiltä saatu hyviä neuvoja Piirasta, takeista ym. vaikka vaikeimman kautta tekin ne kokemukset olette joutuneet hankkimaan. Eiköhän klenkka-pojatkin jo pikkuhiljaa ansaitsis päästä näistä vaivoistaan...