Noniin, Kaisan toivomuksesta voisi tätä blogi-touhua itsekin nyt kokeilla. Kotisivut olen vihdoin saanut uusittua jonkinmoiseen kuosiin eli pitäähän sitä keksiä uusia haasteita jolla piristää tylsiä työpäiviä (niin siis jos pomo vaikka eksyy tänne niin kahvi- ja ruokatunnillahan näitä vaan tehdään).

Pieni esittely lienee paikallaan näin alkuun. Minusta tuskin kukaan on sen enempää kiinnostunut, joten pääasiassa tulen kirjoittelemaan elämästä kahden brasilialaisen terroristin kanssa. Ilona on 3,5-vuotias narttu sanan monessa merkityksessä. Se pitää Tinon kurissa ja nuhteessa eikä ole juuri kiinnostunut uusista tuttavuuksista vaan kyräilee ja haukkuu kaikkia omaan tapaansa. Muutamat pennusta asti tunnetut kaverit on ok ja niiden kanssa innostutaan vielä juoksuleikkeihin. Nuoremmista ainoastaan Tino ja Upi-parson kelpuutetaan leikkiseuraksi. Ilona hoitaa meillä vahtimisen äänekkäästi ja naapuritkin ovat tämän moneen kertaan joutuneet huomaamaan, mutta eihän sitä ikinä voi olla liian varovainen näinä aikoina. Ilonan kanssa voi turvallisin mielin lenkkeillä vaikka iltamyöhään Petosmäen (liioitellun) kuuluisalla kerrostaloalueella, tämä pieni terrieri tarpeen tullen ajaisi varmasti ahdistelijat matkoihinsa tai vähintään äänellään herättäisi puolen valtakuntaa. Varsinaiset harrastelut ollaan Ilonan kanssa suosiolla jätetty syrjään, ihan sekä koiran että emännän mielenterveyden vuoksi. Ilonan tehtävä onkin keskittyä lähinnä oman reviirinsä herkeämättömään vahtimiseen, tekemään omistajansa hulluksi vinkuleluaddiktiollaan, jahtaamaan metsässä pupuja ja kettuja, lämmittämään mamman kylkeä sekä kouluttaa Tinoa koiran tavoille.

Tino, 1v2kk, äitin ahne putkiaivoinen kultapoju, jonka kanssa on päästy melko helpolla. Tosin töitäkin on tehty ja oma koirakokemus on ollut huomattavasti parempi kuin Ilonan tullessa taloon. Hassu sählääjä ja pomppukone, joka jaksaa kuitenkin keskittyä melko hyvin tokoiluun. Hiukan pehmeä luonteinen ja poju onkin muutaman kerran agitreeneissä ja viimeksi näyttelyssä "mennyt lukkoon", on varsin "ohjaajaherkkä". Tämä on todennäköisesti yhdistelmä osittain murrosiän kuohunnan tuomaa epävarmuutta sekä ohjaajan mokailua. Toivottavasti tämä asia laantuu ajan kuluessa ja minun on se myös omassa toiminnassani muistettava huomioida. Tinon kanssa odotan innolla kevättä, kylmyys tuntuu pojun mielestä häiritsevän agilityharrastusta ja vaatetus on ihan tylsää vaikka kuinka lämmittäisikin. Itse on välillä liian malttamaton, pitäisi muistaa,että Tino on vielä ihan kakara eikä meillä ole mihinkään kiirettä vaan voidaan rauhassa treenailla ja jopa pitää nyt hyvällä omallatunnolla hiukan talvitaukoa ja nauttia peiton alla kynttilöiden lämmöstä kun koiratkaan ei sitä pahakseen pistä... Eikun siis talviunille!