Viime yö meni pyöritellessä päässä miten perseellään tämä maailma on. Töissä on tekemisissä lastensuojeluasioiden ja muiden nuorten ongelmien kanssa sekä harrastusta on läheltä koskettanut eläinsuojeluasiat. Ihmiset on jotenkin niin välinpitämättömiä ja itsekkäitä, puhumattakaan sitten mielenterveysongelmien laajasta kirjosta... Aina ei tosin tarvita noita edellisiäkään, pelottavan moni ei vaan yksinkertaisesti osaa hallita arkipäivän asioita ja käyttää omia aivojaan. Ehkä tietoa ja vaatimuksia tulee jo liiaksikin joka tuutista eikä osata siitä enää rakentaa omaa arvomaailmaa. Näiden kaikkien juttujen keskellä sitä tuntee itsensä melko selväjärkiseksi ja jalat maassa olevaksi ihmiseksi. Kai se on pakkokin näin olla, muutenhan tässä burnout äkkiä kolkuttelisi ovella jos liiaksi asioita alkaa vatvomaan. Eikä sitä ainakaan täysipainoisesti kasvatusalalla pystyisi toimimaankaan jos oma elämä ja ajatusmaailma ei olisi hanskassa.

Mutta kyllä noi omat koiruudet on yksi suurimmista iloa tuottavista asiosta ja auttavat jaksamaan vaikka toki välillä hermoja niidenkin kanssa kiristellään. Mikäs sen nautittavampaa kuin nauraa koirien leikeille, kulkea pitkin metsiä ja katsella kun koirat kirmaa tyytyväisenä ja välillä hätyyttävät vaikka lintuparven lentoon tai onnistuneen koulutuksen yhteydessä kun koira on hoksannut jonkin asian tai kun kylmänä päivänä kaksi karvakasaa lämmittää kiinni kyljissä... Onneksi sitä osaa olla tyytyväinen varsin pieniin asioihin, en kaipaa kahden viikon extreme lomaa tahitilla vaan mielummin vuokrataan viikoksi mökki hämeestä, edellyttäen tietysti että paikka on sellainen jossa koirat voi olla vapaana. Ja onneksi toi mun aviomies on samaa sorttia, ja sille kun antaa vielä tasaisin väliajoin luvan ostaa uutta kitarakamaa niin hyvin pysyy tyytyväisenä :).